 Torikan koulu sai sivunsa ja logonsa. Muutama kuvakin otettiin, sekä tehtiin mainospohja, jossa sopii ilmoitella koulun lukuisista tapahtumissa.
Kokosin Ahvenanmaan, Raaseporin ja Rauman seudun kesän kohokohdat samaan artikkeliin. Jos tekemisen puute vaivaa näillä seuduilla, niin lukaise juttu ja poimi parhaat vinkit. Itse ainakin innostuin mm. vedenalaisesta konsertista Raumalla, sekä Raaseporin saariston risteilyistä.  Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden kesäliitteestä löydät jos jonkinlaista tapahtumaa. Kirjoittelin muun muassa Turunmaan kesätapahtumista ja erikoisuuksista, mutta parhaiten mieleen jäi Kemiönsaarella sijaitseva Sagalundin museo. Kannattaa poiketa.  Näillä eväillä kirjoiteltiin ennen koulussa. Jäniksenkäpälät ja rihvelitaulut ovat jo historiaa, mutta rihvelitaulun muoto on sentään tuttu nykykoululaisille. Tabletin esiaste.
 Kaavin Hevosystäväinseura järjesti tänä vuonna Kaavilla Puukeidas-Vedot suomenhevosille. Ohjelmalehtisen taitto suoritettiin Karunassa. "Sauvosta Savoon", kuten täkäläiset tuttuni tapaavat sanoa.
 Kesän korvalla ilmestyy Karunan oma aviisi, Karunan Kynttilä. Lehden taitto ja muutama kuva ovat peräisin allekirjoittaneen käsistä.
 Nostan hattua, sillä harvalla 89-vuotiaalla on asenne, terveys ja kroppa yhtä kohdillaan. Aira Samulinista juttua mm. Turun seutusanomissa.
Kuten viime vuonna vähän enteilin, saatte tänäkin vuonna lukea Suopellon orivarsojen elämästä. Onpa siellä paljon tapahtunutkin, Vuohimäen Hillasta on tullut mm. tripla mummo ja keväällä määrä sen kuin kasvaa. Aloitetaan ihan ensimmäisestä varsasta, koska viime vuonna en kirjoittanut Suopellon Eemelistä mitään. Sen tarina onkin mielenkiintoinen, sillä siihen liittyy kaikkea saippuaoopperamaista, kuten salailua ja salarakkautta, mutta saippuaoopperalle epätyypillisesti onneton loppu. Elettiin vuotta 2002 kun vuotias pienhevostamma Vuohimäen Hilla ja vuotta vanhempi Nitro-Siru pääsivät laumoineen karkuun kasvattajien tietämättä. Lomittaja paikkasi omistajien muutamaa lomapäivää ja piti karkureissun omana tietonaan. Näin ainakin jälkiviisaana uskoimme, sillä kyseinen lomittaja lopetti kokonaan tämän jälkeen tilalla käymisen. Hilla muutti Etelä-Suomeen ja alkoi kevättalven mittaan turpoa kuin pullataikina. Leikkimielisessä mätsärissäkin tuomari totesi nuorella tammalla olevan hieman heinämassua. Tammahan oli kuin lihapulla neljän tikun päässä.  Vuohimäen Hilla Kotimäen Mätsärissä vuonna 2003. Vain muutamaa viikkoa ennen varsan syntymää. Kuva Sini Tuhkunen. Kyllähän sitä ihmeteltiin, tissitkin olivat turvonneet, mutta ei sitä kukaan uskonut. Suopellon tilalla työkurssia vetämässä ollut pitkänlinjan hevosnainen Eeva Venojärvikin sanoi, että millaisia varsoja hänen Tussarilaisista tammoista tulee, kun tuo näyttää ihan sammakolta. Eeva muisti erikoisen tapahtuman ja antoi samana vuonna syntyneelle orivarsalle kylämme nimen, E.V. Timari. Päivää ennen varsan syntymää eläinlääkäri tuli vihdoin sanomaan sen minkä me kaikki oikeastaan tiesimme, mutta emme uskaltaneet sitä ääneen sanoa. Eläinlääkäri pelkäsi kovasti tamman puolesta ja soitti puoli Suomea etsien vastausta mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Selviääkö ekakertalainen pienikokoinen tamma synnytyksestä, joka oli itsekin vasta varsa, mitä jos ei selviä, pitääkö varsa pilkkoa sisään, jotta tamman henki säästyy jne. Jossain takaraivoissa jyskytti kuitenkin vanha sanonta, kyllä luonto hoitaa homman. Ja niinhän se hoitkin. Toukokuu 7. päivän aamuyön tunteina karsinan oljille syntyi ongelmitta tähtipäinen orivarsa. Reipas sälli, tissille vähän ohjattiin, mutta muuten meni kuin oppikirjasta.  Suopellon Eemil sai nimensä niin Vaahteramäen Eemilin kuin Emil Nobelinkin mukaan. Emil Nobel yhteys onkin toinen tarina. Koska Hilla oli kovin nuori Eemil vieroitettiin hieman aikaisemmin kuin muut varsat, noin viiden kuukauden iässä. Eemil pääsi emänsä kasvattajille orivarsa seuraan ja komistui siellä ollessaan. Hirmuisen paksu liinakkotukka ja jykevät jalat ovat erityisesti jääneet mieleen. Eikä luonteessakaan ollut sanomista, kiltti ja selväpäinen tapaus. Kunnes sitten maaliskuussa 2004, kun eräänä iltana varsoja otettiin sisälle, päätti Eemil kokeilla pelästyksen siivittämänä ensimmäistä kertaa miltä tuntui seistä kahdella jalalla. Pystyynnousu jäi viimeiseksi, sillä se nousikin liian korkealle, kaatui selälleen, katkaisi niskansa alas tullessaan ja kuoli siihen paikkaan. Pienestä se on elämä kiinni.  Suopellon Eemil Jalasjärvellä vuonna 2004. Paksua liinakkotukkaa on sudillinen muistona. Orivarsa numero kaksi on nykyinen ruuna Suopellon Yrjö, joka taituroi niin lastenratsuna kuin valjakko- ja koulukisoissa. Omistaja kertoo, että Ykä treenaa kevyen tavoitteellisesti eli välillä hiotaan koulujuttuja kentällä ja muuten hötsäillään ratsain tai ajaen Perniön upeissa maastoissa. Ykän rakastamille rekiretkillekin ovat jo tänä vuonna päässeet, joissa vauhtia löytyy kuulemma normaalia enemmän. Viime kesä meni sopivassa suhteessa laiduntaessa ja kisatessa. Kisakausi meni kuulemma ihan kivasti, muutama sijoitus tuli kakkostason kisoista helppo b -tasolta. Välillä on hieman ongelmia liian matalan muodon kanssa, joten vielä eivät ole uskaltaneet startata a:ta, vaikka teknisesti Ykä kuulemma taitaa kaikki a:n asiat erinomaisesti. -Kesällä pääsimme kokeilemaan myös valjakkoajoa, josta olen pitkään haaveillut. Ja Ykähän nyt toimii hommassa kuin hommassa, joten mitään ongelmia ei ollut tässä uudessa aluevaltauksessa. Kisoihinkin oltiin jo menossa, mutta aikatauluongelmien takia kisastartti piti perua, mutta ehkä tänä vuonna uudestaan, kertoo omistaja.  Ykä on kunnostautunut "mummon" eli emänemän Lapin Virin jalanjäljissä valjakkoajossa. Ykä osoitti jo varsana, että rauhallisuuden palikat olivat korvien välissä oikein päin. Uskalsin itse tehdä sen kanssa ensimmäiset selkäännousut ja ratsastaa perusjuttuja. Ajossakin se toimi mainiosti yksin jo alkumetreillä. Samaa rataa 10-vuotias Ykä on jatkanut edelleen. -Ykä on osoittautunut myös täydelliseksi lastenratsuksi. Kantaa niin hienosti selässään 2-vuotiasta Peetu-poikaani, joka onkin varsinainen hevosmies. Ratsastamaan pitäisi päästä joka päivä ja haluaa mennä vain ravia. Saas nähdä mitä tästä parivaljakosta kehkeytyy, kertoo satulasta useaan otteeseen syrjäytetty äiti.  Ykä opettaa tulevaa hevosmiestä vai toisin päin? Viime vuoden lopulla Ykän paras kaveri Lokkerin Tuli jouduttiin lopettamaan pahan ähkyn vuoksi 24-vuoden iässä. Ykä otti tapahtuman raskaasti ja oli muutaman viikon todella allapäin, kun kaveri ei enää tullutkaan takaisin. Nyt uuden 6-vuotiaan kwpn-ruuna Mikon kanssa sujuu hyvin. Samaan laumaan kuuluu myös 7-vuotias shettistamma Amy ja 26-vuotias täykkäriruuna Zikki.  Ykä ja edesmennyt kaveri Lokkerin Tuli. Varsa numero kolme on Suopellon Pölli, joka viettää leppoisan harrastehevosen elämää Porvoossa. Pölli tykkää maastoilusta paljon, mutta kentälläkin pyöritään ahkerasti. Välillä jopa niin ahkerasti, että klinikkareissulla selvisi, että löysät takapolvet olivat kipeytyneet liiallisista koulukiemuroista. -Polvet piikitettiin ja poni joutui kuntokuurille. Nyt Pöllin kalenteriin kuuluukin paljon maastoilua ja takapään lihaksiston kehittämistä, kertoo omistaja. Pölli on vuosien saatossa aikuistunut paljon, mutta sama puuhakkuus, positiivisuus ja pilke silmäkulmassa on säilynyt. Asenteellaan ja ulkoisella olemuksellaan hamppuharja kuulemma hurmaa jokaisen.  Suopellon Pölli on Suopellon Mikon täysveli.  Pölli maastoilee omistajansa kanssa ahkerasti. Ollaan puolessa välissä kasvattitarinoita, sillä nyt on vuorossa varsa numero neljä Suopellon Sake. Sake asustelee edelleen saariston syleilyssä Rymättylän Aaslassa ja toimii harrastehevosena tai omistajansa sanoin pullahevosena ilman makupaloja. Saken oma ihminen toivoisi ruunalle liikutusapua, mutta saarelle on hankala saada apukäsiä, eikä Saken autopelkokaan asiaa auta. -Se pelkää autoja yksin ollessaan. Täällä tiet ovat todella kapeita, joten en uskalla päästää sen kanssa ketä tahansa. Mutta hyvää sille kuuluu. Päivät kuluu tuossa samassa tutussa kolmen laumassa shettiksen ja arabin kanssa, kertoo omistaja.  Suopellon Sake on edesmenneen emänsä R.R. Sattuman toinen varsa. Puoliveli Antti Armas toivon mukaan jatkaa emänsä harvinaista sukua. Suopellon oripoikien sarjassa viidentenä tulee Suopellon Väinö, joka asustelee Paimiossa. Pitkätukka viettää leppoisaa harrasteratsun elämää tutussa laumassa. Omistajalla oli kiireinen loppuvuosi, joten Väinö vietti vähän enemmän vapaata. -Olen etsimässä Väinölle vuokraajaa, joka muutamana päivänä viikossa ehtisi poitsun kanssa touhuamaan, vinkkaa omistaja. Tukkahurmurin kesä meni omistajan mukaan suhteellisen hyvin kutinoiden suhteen, sillä hankaus alkoi oikeastaan vasta loppukesästä polttiaisten saavuttua ja toinen puoli tukasta säilyi melkein koskemattomana.  Suopellon Väinö on ilmetty emänsä, tukka vaan on vaaleampi ja runko tummempi.  Väinökin toimii asiallisesti lastenratsuna. Kuudes varsa, Suopellon Mikko onkin ainoa pojista, jolla on sukukalleudet jäljellä. Mikko on päässyt niitä myös käyttämään, sillä keväällä odotellaan varsaa erisukuisesta Varpun Viristä. Tuleva isä on ehtinyt vaihtamaan omistajaa ja asustaa tällä hetkellä Eurassa Kivelän Hevostilalla.  Mikko asustaa Kivelän Hevostilalla Eurassa. Kuva Mari Mattila. Mikon tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu edelleen kantakirjaus, mutta omistaja haluaa ensin katsoa mitä uusi pienhevosten jalostusohjesääntö tuo tullessaan. Voitte olla varmoja, että Mikosta on tarinaa täällä, kun kantakirjaus koettaa. Seitsemäs varsa Suopellon Muisto on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta isäksi asti. Keväällä 2015 syntyi kolme tammavarsaa Onnenvuoren luomutilalle Lammille. Friisin Harmonia, Friisin Kamomilla ja Friisin Druidi. Tämä kasvattaja sai ainakin tammoja.  Kuvat Anne Friis. Samoihin aikoihin kun varsat syntyivät alkoi Muistolla jylläämään hormoonit. Kevät kutkutteli kulkusissa ja tammoja olisi tarvinnut saada lisää. -Muiston pääasiallinen käyttötarkoitus on olla monipuolinen harraste- ja perhehevonen, joten käytiin Porin klinikalla ruunauttamassa sälli. Stressi jäi ja Muiston ystävällinen ja sosiaalinen luonne pääsi taas oikeuksiinsa, kertoo omistaja.  Kuva Mari Mattila. Kesän Muisto puuhasteli perusasioiden parissa ja vietti laatuaikaa kotipihan laitumilla. -Keskityimme pelkästään maastakäsittelyyn ja selkään nousuun. Muisto opetettiin seisomaan vapaana paikallaan ja odottamaan, että ratsastaja kipuaa kyytiin saavin päältä. Palkkiona oli rapsutukset, jotka totisesti hänelle kelpasivat. Pikkuhiljaa lisättiin satulaa, suitsia ja muita varusteita. Muisto ei alkuun meinannut lainkaan käsittää, että ihminen selässä voisi jonnekin liikkuakin, sanoo Muiston hovihoitaja.  Suopellon Muisto vasemmalla ja oikealla puoliveli ja paras kaveri Pisara Vihtori.  Kuva Mari Mattila. Syksy alkoi maastolenkeillä, joissa laukkaakin nosteltiin. Emänsä tavoin oppii kuulemma nopeasti ja edistyy koko ajan. -Muistolla on ison hevosen tuntuiset askeleet ja esteet ovat hänen juttunsa. Maastolenkkimme kulkee ratsastuskentän ohitse, jossa yleensä tulemme alas selästä ja talutamme kotiin. Muistolla oli yhtenä kertana kovasti virtaa ja ajattelin, että saapi juosta kentällä vapaana. Siellä oli muutamia esteitä valmiina ja niitä kohti Muisto juoksi iloisesti pukitellen. Sai sitten irtona hypätä esteitä ja kun oli valmista yritimme lähteä kävellen kotiin päin. Muisto teki kuitenkin kentän portille stopin ja halusi vielä kerran mennä esteen yli. Vastentahtoisesti pääsimme sitten lähtemään kotiin päin, nauraa omistaja.  Emänemänsä ja emänsä tavoin Muisto tykkää tekemisestä, etenkin esteistä. Kuva Mari Mattila. Talven mittaan suunnitelmissa on maastoilla paljon ja käydä kentällä tekemässä harjoituksia. Omistaja uskoo, että Muistosta saadaan varsin mainio ratsu.  Lumisia terveisiä Suopellon Muistolta. Kuva Mari Mattila. Viimeistä eli kahdeksatta varsaa viedään. Suopellon Voima, kasvattajan kesken Wallu, muutti uuteen kotiin marraskuussa. Voimasta piti tulla alunperin Wallfrid. Hän oli 1800-luvulla elänyt sukulainen, joka oli kovapäinen ja omalaatuinen valjas- ja satulaseppä. Osa Suopellon pojista on saanut ennenkin sukupuun hevosmiehiltä nimiä, koska olen näin halunnut kunnioittaa heidän muistoaan ja työtään. Olisi tuo nimi sopinut varsalle kuin turpa päähän luonteensakin puolesta, mutta Wallu oli tilausvarsa ja uudet omistajat tahtoivat ristiä pikkumiehen Voimaksi.  Suopellon Voima on emänsä kuudes varsa. Voima oli syntyessään pieni ja vielä paljon myöhemminkin se sukelsi emänsä mahan alta tuosta vaan. Pienellä varsalla oli kuitenkin kova luonne. Minulle on aina ollut selvää, että varsa totutetaan alusta alkaen riimuun, talutteluun ja erilaisiin hoitotoimenpiteisiin. Muiden varsojen kanssa kaksi viikkoa on riittänyt rutiinien luomiseen, mutta Wallulla tuo aika piti tuplata ja silti välillä piti aloittaa kaikki alusta alkaen.  Suopellon Voiman parasta viihdettä oli kiusata nössöjä seuralaisiaan. Varsan kasvaessa emä Hilla ja tamma Varjoliinu olivat kovilla. Tammat ovat sen verran kilttejä nössöjä, etteivät saaneet varsaa ojennettua ruotuunsa. Etenkin iltaisin Wallu pisteli ensin potkuraivarit emälleen kylkeen ja siirtyi sitten puremaan Liinun muhkeita pakaroita. Melko pienenä Voima tiesi jo elämän tarkoituksenkin. Jos Liinu lähti lenkille ilman sitä, aidasta tultiin läpi tappi pystyssä, oli siinä lankku, tälli tai kummatkin. Voimasta saisi varmasti kätevän kenttähevosen, sillä se oli jaloistaan uskomattoman vikkelä. Taikatemppuja nähtiin lukemattomilla lenkeillä. Milloin painettiin umpirisukossa tukka putkella, hypättiin lennossa risukasaan ja hetkessä se oli jo toisaalla. Milloinkaan se ei kompuroinut ja metsässä se tuntui heräävän eloon entisestään. Verkkokalvolle ovat jääneet synkän kuusimetsän ahtaat ja oksaiset välit, joissa varsa paineli kevyesti laukaten. Ilmeessä oli sellaista iloa ja lentoa, että sitä en unohda koskaan.  Lenkeillä sai purkaa ylimääräistä energiaa ja sen jälkeen maistui uni. Silloin oli hyvä hetki opetella uusia ja ihmeellisiä asioita. Nykykielellä sanottuna Voima oli varsin haasteellinen. Suosittelin sen omistajillekin jo kuukautta aikaisemmin vieroitusta, sillä tiesin että tuleva vanhempi seuralainen saa sen kyllä kuriin ja muutos tekisi hyvää vireälle mielelle.  Kuva Sini Tuhkunen. Hitusen pelotti mitä uudet omistajat tilausvarsastaan sanoisivat, mutta jouluaattona sain heiltäkin iloisia kuulumisia. -Meillä sujuu oikein hyvin ja ollaan tosi tyytyväisiä varsaan. Voima on rohkea, kiltti ja järkevä varsa, saadaan hänestä varmasti se monitoimihevonen jota toivottiin. Joka päivä harjaillaan, hoidetaan jalat ja vähintään kerta viikkoon ollaan käyty porukalla kävelemässä, kertoo omistaja. Ehkä tein jotain Voiman kanssa oikein. Suuret kiitokset jälleen kaikille kasvattieni omistajille! Aina on mukava kuulla ja nähdä miten pojat ovat muuttuneet. Toivottavasti joskus voin kirjoittaa myös tammavarsan kuulumisia. Nähtäväksi jää.
Tällaiselle 20-luvun funktionalismia ihailevalle visiitti Martinkirkkoon oli hieno ja inspiroiva kokemus. Ensimmäinen esite tuli uunista ulos tammikuun alkupäivinä ja lisää on kevään mittaan tulossa.  Joulukorttirahat ohjattiin tänä vuonna parempaan tarkoitukseen ja vaikka Posti mainostaakin kortin lähettämistä ainoana oikeana muotona, rohkenen silti lähettää tätä kautta kaikille hyvän joulun toivotukset!   Mielenkiintoinen projekti johon sisältyi niin esitettä, julistetta kuin joulukorttiakin. Ideoita ei tarvinnut etsiä, sillä Maarian kirkko antoi niitä runsaasti. Nähdessäni kuvassa olevan elementin, tiesin että tulisin käyttämään sitä projektissa jotenkin.
 Tämän päivän Turun Sanomissa juttua kuusitoista vuotta vapaaehtoistyötä tehneestä naisesta. Hänessä on valtava energian ja positiivisuuden määrä, josta moni voisi ottaa mallia.
 Nyt ollaan asian ytimessä. Kuola poskella, puntit vipattaen tapitin tämän dokkarin ja tapitan sen vielä toisenkin kerran, ehkä kolmannenkin. Tehdasmaiset koneet, musiikki, mustiin pukeutuneet charmantit nörttisedät. Mieleen palasivat kaikki vanhat tutut 90-luvun laittomista tehdashallibileistä, jossa ei tarvittu muuta pään sekoittajaa kuin musiikki. Kaasunaamari oli hyvä lisävaruste, jos savukone sattui hajoamaan, eikä halunnut keskeyttää hyvää tanssin rytmiä.
Jos elektroninen musiikki kiinnostaa, kannattaa tsekata dokkari Yle Areenalta.  Turun Sanomien makasiinilehti Hyvinvointi on ilmestynyt. Juttua mm. FolkJamista, avantouinnista ja Fustrasta.
 Kanalassa asuu teollinen muotoilija. Ensin tuli i-kirjan, sitten piste sen päälle. Nyt odotan h:ta, toista i:tä, o:ta ja p-kirjainta...
 Kuvauskeikat ovat aina kivoja. Ihmisillä on yleensä hyvä fiilis ja hymy herkässä, oli kyse sitten rippijuhlista, ylioppilasjuhlista tai häistä. Näissä häissä oli ihanan rento ja välitön tunnelma, morsian säteili kuin enkeli ja kelikin oli kesän parhaimpia.
 Joskus on päiviä, jotka alkavat aamu-usvasta ja auringonnoususta....  ...ja jatkuvat vielä pitkälle auringonlaskun jälkeenkin. Vaikka välillä olo on yhtä huteraa kuin kolmijalkaisella tuolilla, olen valintaani tyytyväinen. Työntäyteistä yrittäjän päivää!
 Sauvon Tilikeskus Oy uudisti ilmeensä ja Hiiop pääsi projektiin mukaan. Nettisivut, logoa, käyntikorttia, kirjekuorta, kutsua, ilmoituksia, tiedotetta ja mitä vielä. Mahtava projekti ja mukavaa porukkaa.
|
