Työni parhaita puolia on ehdottomasti ajella uusissa ympäristöissä. Silloin on pakko hiljentää vauhtia, kun ei tiedä mitä mutkan takaa pilkistää ja näin ehtii huomioimaan enemmän uusia maisemia. Syksyinen juttukeikka tuotti tulosta muuntamobongauksenkin suhteen, ja kameraan eksyi uusi yksilö Salon Mussaaresta. (60.228229, 23.268034) Vähän selvitystyötä, pari puhelua ja jo muutaman viikon päästä pääsin pihapiiriin kuvaamaan kyseistä yksilöä. Betonitiilinen ja rapattu muuntamo oli selvästi hitusen isompi verrattuna muihin saman kokoluokan muuntamoihin. Liekö sillä jotain vaikutusta, että Mussaaren tilalla on toiminut aikoinaan niin saha kuin tiilitehdaskin. Hyvin matala aumakatto tuo jotain vivahteita vanhasta eteläeuroppalaisesta rakennustyylistä. Taas vähän erilainen muuntamo, joka toivon mukaan saa olla maamerkkinä seuraavienkin vuosikymmenten ajan. Muuntamobongari julkaisee tällä sivustolla itsensä tai muiden bongaamia muuntamoita omaksi ja toisten iloksi. Esteettisesti kauniit, joskus maitotölkin muotoiset puiset, betoniset tai tiiliset muuntamot ovat olennainen osa rakennushistoriaamme. Valitettavasti paljon näitä rakennuksia on jo hävinnyt, mutta jos bongaat sellaisen vinkkaa minulle tai lähetä kuva.
Comments are closed.
|
MuuntamobongariMuuntamobongari julkaisee tällä sivustolla itsensä tai muiden bongaamia muuntamoita omaksi ja toisten iloksi. Esteettisesti kauniit, puiset, betoniset tai tiiliset muuntamot ovat olennainen osa rakennushistoriaamme. Valitettavasti paljon näitä rakennuksia on jo hävinnyt, mutta jos bongaat sellaisen vinkkaa siitä minulle tai lähetä kuva. Archives
March 2020
Categories
All
|