Tampereen Hervannassa oivalsin aikoinaan, että ääretön rumuus voi olla kaunistakin. Harmaa betonihelvetti teki vaikutuksen, vaikka kauneus onkin katsojan silmissä. Joku sanoisi Husossa sijaitsevaa vanhaa muuntamoa risaksi ja rumaksi, mutta minusta se on äärettömän kaunis omassa rujoudessaan. Tyyli saattaisi kieliä 1920-lukua, mutta rakennusvuodesta ei ole tietoa. Hivenen tämä on kuitenkin koristeellisempi, kuin perusbetonitiilimuuntamo. En tiedä oliko muuntamoille jokin perusmitoitus, mutta osa niistä näyttää hoikemmilta, osa paksummilta. Tämäkin muuntamo näyttää rapatun pinnan kanssa hieman tavallista kapeammalta. Myös ikkunan paikka on alempana kuin muissa vastaavissa. (60.393966, 22.760509) Muuntamobongari julkaisee tällä sivustolla itsensä tai muiden bongaamia muuntamoita omaksi ja toisten iloksi. Esteettisesti kauniit, joskus maitotölkin muotoiset puiset, betoniset tai tiiliset muuntamot ovat olennainen osa rakennushistoriaamme. Valitettavasti paljon näitä rakennuksia on jo hävinnyt, mutta jos bongaat sellaisen vinkkaa minulle tai lähetä kuva.
Comments are closed.
|
MuuntamobongariMuuntamobongari julkaisee tällä sivustolla itsensä tai muiden bongaamia muuntamoita omaksi ja toisten iloksi. Esteettisesti kauniit, puiset, betoniset tai tiiliset muuntamot ovat olennainen osa rakennushistoriaamme. Valitettavasti paljon näitä rakennuksia on jo hävinnyt, mutta jos bongaat sellaisen vinkkaa siitä minulle tai lähetä kuva. Archives
March 2020
Categories
All
|