Turun Saaristomatkojen ja Velotranssin logot syntyivät hyvässä yhteisymmärryksessä tilaajien kanssa.
Tammikuussa iski taas kotimaan matkakuume Launokorven esitteen taitosta. Etenkin kaikille saariston reissuille olisin ilmoittautunut vinkuen.
Olipa kiva työ päästä suunnittelemaan kirkkokonsertin käsiohjelman kuvitusta. Mistään isosta työstä ei ollut kyse, mutta parasta tässä on se paikallinen osuus. Grafiikat kun piirtyivät Sauvon kirkon kattomaalauksia mukaillen. Hiiopin kuvapankista löytyy onneksi monen monta kuvaa noista huikeista maalauksista, niin ei tarvinnut kirkon oviin koputella. Nopealla aikataululla visiittiin ei olisi ollut edes aikaa. Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun kirkon maalaukset ovat inspiroineet tekijän.
Kirja- ja taidediggari oli onnellinen, kun työpöydälle tuli Nordisk Akvarell 2019 katalogin taitto ja ulkoasu. Kannattaa käydä katsomassa näyttely Teijon Masuunissa. Se on esillä 23.11.2019-31.5.2020. asti. Joku väitti, että sanomalla haaveet ääneen niillä on tapana toteutua. Olisi hienoa päästä suunnittelemaan ja taittamaan Suomen kauneinta kirjaa. Olisiko sinulla kirjaprojekti vailla graafista suunnittelijaa?
Karunan oma aviisi on viihtynyt taittopöydälläni pitkään. Kerran vuodessa ilmestyvä lehti on täynnä paikallista historiaa ja tarinaa. Onkohan joku päällystänyt kesämökkinsä huussin lehden kansilla ja monenkohan karunalaisen kesämökin huussin lukemistoon lehti kuuluu. Gallupin paikka.
Muutaman vuoden arkiston lehdistä löydät Karuna.fi -sivustolta. Excellent, sanoisi Charles Montgomery Burns. Tuore Journal of Excellence in Sales Hiiopin taittopöydältä, olkaa hyvät.
Taitoin Kemiönsaaren kunnalle kuvataiteilija Pive Toivosen kuvittamat hyvinvointi-, kulttuuri- ja luontopolkujen opasteet.
Takuuvarma merkki keväästä on Sauvon Palveluoppaan taitto. Hiiopin arkisto kertoo, että jo 8 vuotta tämäkin opas on keväisin vieraillut työhuoneella.
Olen saanut tehdä jo tovin Kemiönsaarelaiselle J & M Launokorvelle matkaesitteitä. Niitä tehdessä on matkakuume kummasti alkanut vaivaamaan. Valtavasti mielenkiintoisia reissuja, ekologista, eikä tarvitsisi itse edes ajaa - hyppäisi vaan kyytiin. Kannattaa kurkkia myös Launokorven Facebook ja Instagram.
Julistetta ja käsiohjelmaa kirkkokonsertille. Paikallisen kirkon kuvatkin löytyivät Hiiopin kuvapankista.
Toukokuu on Hiiopin työhuoneella varsinaista oppaiden ja lehtien taittoaikaa. Tänä keväänä niistä meinasi muodostua ruuhkaa, mutta rutiinilla siitäkin selvittiin. Olen monesti törmännyt kummasteleviin ilmeisiin, kun puhun taittaneeni jonkun julkaisun. Monelle taitto sanana ei kerro mitään, mutta toistaiseksi en ole parempaakaan termiin törmännyt, enkä sellaista keksinyt. "Lätkäise kuvat ja tekstit sivuille ja toimita painoon". Ihan näin helpolla hommassa ei pääse. Taittaja on se viimeinen lenkki ketjussa, joka kokoaa vaikkapa nyt sen lehden painoon toimitettavaksi. Hän saa yleensä enemmän tai vähemmän epämääräisen kasan kuvia, kirjoituksia ja mainoksia, jotka pitäisi taittaa lehden, kirjan tai muun julkaisun sivuille kauniisti ja huokuttelevasti. Kuvat käsitellään painokelpoisiksi, mainoksia saatetaan muokata tai tehdä alusta asti. Varsinaista taittoa ennen olen voinut suunnitella julkaisun visuaalisen ilmeen. Millä fontilla tai värillä tulevat otsikot, miten leipätekstit asettuvat nätisti, miten kuvat sijoitellaan, mihin tulee kirjoittajan tai kuvaajan nimi, suunnitella kansien ulkoasun, jne. Työssä on monta muuttujaa ja budjetit, sivumäärät sekä painon aikataulutkin asettavat välillä mielenkiintoisia haasteita.
Sauvon Tilikeskus Oy ja PP-tilit Ky uudistivat nettisivujaan. Hitusen lisää väriä, paljon uutta faktaa, mutta silti helppo käyttää.
Muu! Salmensuun tilalle tehtiin trifoldi-esite ja päivitettiin käyntikortit miniesitteiksi, joita kelpaa jaella.
Torikan koulu sai sivunsa ja logonsa. Muutama kuvakin otettiin, sekä tehtiin mainospohja, jossa sopii ilmoitella koulun lukuisista tapahtumissa.
Kaavin Hevosystäväinseura järjesti tänä vuonna Kaavilla Puukeidas-Vedot suomenhevosille. Ohjelmalehtisen taitto suoritettiin Karunassa. "Sauvosta Savoon", kuten täkäläiset tuttuni tapaavat sanoa.
Kesän korvalla ilmestyy Karunan oma aviisi, Karunan Kynttilä. Lehden taitto ja muutama kuva ovat peräisin allekirjoittaneen käsistä.
|